11.3.2015

Kisakauden 2015 avaus Pirkkolassa

Kävin tiistaina hakemassa benchmarkkia kuntoisuudesta Heltri talvicupin päätösosakilpailusta 6km juoksusta. Reitti on siis tuttu myös normikupista, kaksi kierrosta Pirkkolan hiekkakolmosta (~2930m). Meitä oli Heltristä viivalla 13 atleettia, mutta samaan aikaan starttasi myös valtava lauma suunnistajia (50+) samalle reitille. Vauhdittajia siis löytyi yllinkyllin!
Päivän tavoitteeksi asetin rennon kovan pohjatuloksen hakemisen. Mitään "oksennan verta ojan pohjalla" vauhtia ei ollut tarkoitus juosta. Säästetään se varsinaiseen Heltri cupin avaukseen ;-)

Jengi starttasi paukusta kuin tykin suusta, kovakuntoista porukkaa näköjään nämä suunnistajat. Aika nopeasti turhan optimistisella alkuvauhdilla lähteneitä selkiä alkoi tulla jo vastaan. Alun ruuhkassa joutui hieman hakemaan paikkaa, mutta suht hyvin pääsi etenemään ja vauhti (4:0x min/km) tuntui hyvältä kuten alustavasti olin plänännytkin. Reitin pohjoispuolen "vuoristopätkät" otin vähän rauhallisemmin ja alamäet/tasaiset reippaammin. Eka kierros helpon tuntuisesti 11:47.
Toiselle kierrokselle piti jo vähän laittaa focusta peliin. Vuoristo-osuuden otin ehkä hieman liian varovaisesti, mutta sen jälkeen pystyin iloisesti rullaamaan reilun viimeisen kilsan ja samalla tiputtamaan muutamat siihen saakka samassa vauhdissa juosseet taakseni. Toinen kierros oli jopa nopeampi 11:40, jolla loppuajaksi irtosi siis 23:27. Kokonaistulokset.
Tulokseen täytyy olla erittäin tyytyväinen, sillä oma reittiennätykseni parani reilulla minuutilla!

Kausi on siis alkanut ensimmäisten pyörä ja juoksutestien perusteella positiivisissa fiiliksissä!

1 kommentti:

Hanna kirjoitti...

Hei
Nimeni on Hanna, ja toimin freelancerina Promo-Logic online-
mediatoimistolle. Olisin kiinnostunut julkaisemaan jupis.blogspot.com- blogisivullenne sopivia tekstiartikkeleita tai mainoksia, kiinteää
hintaa vastaan.

Jos yhteistoiminta kiinnostaa, niin ottakaahan yhteyttä. Voin sitten
antaa lisätietoja. Jos teillä on muita sivustoja, voisitteko antaa
niitten osoitteet, jotta voisin tutustua niihinkin. EMail hanna.lassas@gmail.com