8.1.2016

Uusi vuosi ja vanhan statistiikkaa

Uusi vuosi toi tällä kertaa tullessaan ainakin yhdellä osa-alueella aikaisempaa vähemman vastuita. Hallituskauteni Helsinki Triathlonissa nimittäin päättyi nyt virallisesti. Viisi vuotta olen ehtinyt istua hallituksessa ja seura on muuttunut huikeasti tänä aikana. Alkuun pidettiin ehkä pari hallituksen kokousta vuodessa ja vähän päiviteltiin nettisivuja. Nykyään hallitus kokoontuu miltei joka kuukausi, seurassa on pari palkattua työntekijää + toistakymmentä palkattua lajispecifistä valmentajaa ohjaamassa harjoituksia.
Vastuullani oli alkuun enemmän nettisivuihin, viestintään ja tekniikkapuoleen liittyviä asioita,  toimin vara-PJnä ja viimeimpinä vuosina sitten vastasin enemmän valmennukseen ja leiritykseen liittyvistä asioista. Erityisesti mieleen on myös jäänyt Heltri uusien kisa ja treeniasusteiden suunnitteluprosessi. Hienoa nähdä nykyään Heltri asut hyvin edustettuina kisoissa!
Oma työmäärä kasvoi nopeasti miltei täysipäiväiseksi (tosin palkattomaksi..) kun taas viimeisen vuoden aikana olen enää harmillisen vähän päässyt/ehtinyt osallistumaan hallituksen toimintaan.
Kiitoksia jäsenistölle luottamuksesta ja tsemppiä uudelle hallitukselle seuran luotsaamiseen.

Tälle kaudelle minulla ei myöskään ole yhtään hlökohtaista valmennettavaa, joten ura lajin parissa jatkuu nyt "rivikansalaisena", uutta tietoa tosin hakien ja hlökohtaisia ihmiskokeita tehden. Viivalla nähdään, toivottavasti!

Treenit 2015

Kauden kokonaistreenimäärä 295h, joka on n 30h enemmän kuin kaudella 2014 (mutta 100h vähemmän kuin 2013...). Kuten olen jo aikaisemminkin todennut on harjoittelu ollut hyvin työmatkatempopainotteista.Treenistä pyöräilyä on 81% (5864km) ja siitä työmatkojen osuus 62%.

Muut:
-Uintia 17:49/53,65km
-Juoksua 22:42/252,53km
-Hiihtoa 5:04/65,10km




Ei kommentteja: