4.6.2014

Kaudenavaus Rykäsyt Kuusiksella

Ikkunasta ulos katsoessa tiesi, että oli Heltri Cuppia tarjolla.. tuttua vesisadetta siis piisasi. Toukokuussa tuli skipattua jo tempo & duathloni samasta syystä, mutta nyt oli jo pakko päästä tositoimiin kauden ensimmäisen rykäsyn merkeissä.
Kauden treenisaldoissa ei ole hirveästi hurraamista, mutta viimeaikoina on ollut orastavia hyviä fiiliksiä, joten tunnelma oli kelistä huolimatta lievästi positiivinen.

Kuusiksen rannalla joutui toteamaan rykäsyn muuttuneen aikalailla siitä, kun osallistuin siihen ekoja kertoja vajaa 10v sitten. Samaa kirjoitteli tänään arvon kolleega Ironmarcus FBn puolella. Toimitsijatelttaa, liikenteenohjausta, merkittyjä reittejä, osallistujien määrästä puhumattakaan. Vaikka onkin omalla tavalla ikävä vanhaa simppelimpää meininkiä, niin lajin kasvun ja kehittymisen myötä siihen ei ole enää paluuta.

Positiivisesta taustavireestä huolimatta fiilis oli rykäsyn alkaessa hieman hermostunut. Päällimmäisenä mielessä oli saada ehjä kisa ja kuulostella miten korkealla pystyy konetta huudattamaan. Tammikuisen kilpirauhasleikkauksen jälkeen kun en ole tehnyt kuin parit nupit kaakkoon treeniä, saatikka nyt kaikki lajit putkeen.

Uinnin otin tyylilleni uskollisesti rauhassa taisteluja vältellen. Happi tuntui kulkevan, mutta vähäisestä märkäpuku-uinnista (yksi 2km treeni tätä ennen järvessä) johtuen käsivarret tuntuivat väsyvän. Rantauduin ajassa 12:13 virallisen ajanoton mukaan.
Eka vaihto oli tautisen hidas. Sähläsin märkäpuvun kanssa, tumpuloin sukkia jalkaan etc.

Pyörälle pääsin kuitenkin hyvässä seurassa. Tempotykkinä tunnettu Konan barbaari aka Walesin tiikeri Hela oli lähdössä samaan aikaan tiestölle niin tiesin, että jos samoilla tonteilla tullaan vaihtoon niin hyvin on kulkenut. Alkukohmeesta kun selviytyi niin pyörä tuntuikin kulkevan ihan OK. Watteja ei saanut nostettua mihinkään tempolukemiin, mutta ajo pysyi hyvin kontrollissa. Hela tuntui vauhdikkaammalta tasaisella ja alamäkivoittoisemmilla pätkillä, kun taas itse saavutin aina ylämäissä. Ehkä en vaan ajanut niin uskollisesti wattien mukaan.

Toka vaihto suht OK ja juoksuun, joka oli ennalta suurin kysymysmerkki vaatimattomien treenikilometrien takia (alle 100km tänä vuonna). Reidet olivat todella sementoituneet ekan kilsan aikana, mutta juoksu tuntui kuitenkin ihan hyvältä. Kilsat napsuivat melko tasan 4min/km lukemissa, eikä takaakaan tainnut tulla kuin pari nopeampaa ohitse. Sain kontrolloitua vauhtia hyvin ja päästyä miellyttävästi hyvään ahdistukseen loppua kohti. Juoksuaika 22:01 taisi itseasiassa olla paras pariin vuoteen!
Summasummarum: Paras kauden avausrykäsy useampaan vuoteen. Tuntui että paukkuja olisi vielä kovempaankin suoritukseen.
Alustavat lopputulokset löytyvät jo netistä. Ja AnuU ottamia kuvia myöskin!


Ei kommentteja: