5.8.2013

Viimeisiä virityksiä

Pari viikkoa enää Kalmariin ja treenit alkavat määrällisesti vähenemään. Viikkoon osui jopa kolme lepopäivää, mutta muuten ihan hyvää rallia.
Tiistaina oli nautinnollinen 20km tempoajo Kuusiksella. Aloitin ekan kierroksen hieman turhan konservatiivisesti yrittäen vältellä enimpiä tehopiikkejä. Eka kymppi olikin hieman kesy, mutta toiselle pystyin onneksi vähän kiristämään. Kello pysähtyi aikaan 31:28 joka oli 10sek hitaampi scooraus kuin viime vuonna. Tässä yhteistulokset.

Lauantaina oli sitten pitkän yhdistelmäharjoituksen vuoro. Kevyen alkupyörittelyn jälkeen aloin ajamaan 10km vetoja hitusen IM kisavauhtia reippaammin. Palautuksena 4-5min kevyttä vähän maastonkohdista riippuen. Kulku oli vahvan tuntuista ja mieliala korkealla. Usein nuo temmot ja rykäsyt tuntuisikin nostavan suorituskykyä seuraavalle levelille pienen palauttelun jälkeen.
Nopealla vaihdolla sitten juoksuun paahtavaan helteeseen. Naputtelin kilsoja vähän reilua 5min/km (kisa)vauhtia. Jossakin puolenvälin jälkeen joku saatana pisti rintaan, valehtelematta huudahdin tuskasta. Oliko ampiainen vai mikälie pyyttoni, mutta vieläkin on reilunkokoinen punainen patti rinnassa.

Tässä viikon jumpat:
Ma Lepo
Ti
Heltricup tempo 20km 31:27 + 20km verraa
Ke ap. Kahvakuula 30min
ip. Juoksu 1:38 PK loppuun 3km kiihtyen
To Lepo
Pe Avovesiuinti Seurasaaren ympäri 1h
La Pyöräily 3:38 sis. 7x10km reilua kisavauhtia + 48min kisavauhtista juoksua.
Su Lepo

Total 9:00

Ps. Onks kellään tarvetta pyörälle? Look maantiepyörä (S-kokoinen) ja Quintana Roo tripyörä (M) lähdössä ihan just myyntiin.

3 kommenttia:

pölhö kirjoitti...

Oho, ei ole pyörälle tarvetta, mutta minkäs meinaat hankkia QR:n tilalle?

Jupis kirjoitti...

Tässä on vähän siirtyminen Felt tiimiin päällä...

Hurja kirjoitti...

Tervetuloa. Joku upeenopee sähköistetty DA tietysti aiheuttamaan vihertymistä ympäristössä?