28.4.2013

Leiriviikosta selvitty

Olipas monipuolinen viikko tälläkertaa. Pääsin tiistaina toimitsijahommiinkin Heltricupin juoksuun, kun en hässäkkäpäiväivän päätteeksi saanut itseäni motivoitua juoksemaan. Porukkaa olikin hieno määrä viivalla sateisesta kelistä huolimatta ja kahdelle ajanottajaparille tuli todellinen tarve. Lievästi haastavaa lukea samaanaikaan kelloa ja tiirailla kisanumeroita ison letkan painaessa täpöllä ohitse. Viikonloppuna taas pidettiin Heltri kevätleiri Vierumäellä, jonka ohjelman suunnitteluun osallistuin ja pääsin vielä wattimittari luennonkin vetäisemään La aamuna.

Treeniä tuli viikolle aika hyvä määrä, paikoitellen hyvällä intensiteetilläkin mm. ke yritin ajella FTP testiä vanhaa Hämeenlinnan väylää pohjoiseen, mutta reitti osoittautui turhan (ala)mäkiseksi ja wattien ylläpito kävi aika mahdottomaksi. Jäin siis pikkuisen viimeksi ajamastani testistä, vaikkakin ulkoilmassa pitäisi olla helpompi pitää watteja yllä. Lähiaikoina täytyy ottaa uusintaa toisella reitillä. Nyt pari päivää palauttelua ja sit meno jatkuu.


Viikon scooraus:
Ma Kahvakuula 35min
Ti Lepo
Ke Pyöräily 2:23 sis. 20min FTP testi + 14min juoksu
To Uinti 2800m
Pe ap. Vierumäelle
ip1. Pyöräily 1:26
ip2. Juoksutekniikkaa 1h
ip3 Uinti 52min nopeutta, loppuun viesti jossa 2x25mIV kaikille
La ap1 Aamulönköttelyt 30min
ap2 Uinti 2800m
ip. Vaihtoharjoitus 3x(30min pyörä+10min juoksu)
Su Pyöräily 3:36/110km + 12min juoksu

Total 14:41

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Hei!
Selailin erilaisia liikunta-aiheisia blogeja, erityisesti juoksuun liittyviä, ja sinun blogisi pisti silmään. Suomen Urheiluopiston ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat järjestävät syksyllä Vierumäellä tapahtuman 24h-juoksu + maastomaraton.
Nyt haastankin sinut mukaan kilpailemaan ja kokeilemaan rajojasi valitsemaasi sarjaan. 24h-juoksuun voit myös osallistua duona ja joukkueena. Ota myös kaikki liikunnalliset kaverisi mukaan!
Lisätietoja saat tästä sähköpostiosoitteesta sekä sivulta www.24h-juoksu.net. Alamme myös päivittämään blogia ja Facebookin tapahtumasivuja.

Liikunnallisin terveisin: Suomen Urheiluopisto, LPT 2012-2015