16.8.2011

EM viimeistelyt ja spekulaatiot

EM edustusasu saapui viime viikolla ja pääsin sitä koeajamaan lauantaina kauden viimeisessä HeltriCupin Rykäsyssä.
Uinti lähti ihan OK, mitä nyt ajauduin ekalla suoralla jonkun porukan kyljessä turhan paljon reitin oikeaan laitaan. Olis varmaan pitänyt agressiivisemmin hyökätä suoremmalle reitille. Toiselle kääntöpoijulle ja siitä maaliin taas sain hyvää peesiharjoittelua. Tätä tarvittaisiin enemmänkin.

Vaihto normaalia rivakammin sillä en pistänyt sukkia tällä kertaa jalkaan. No ei se Sidin kenkä kyllä kovin vauhdilla märkään jalkaan mene....
Pyörässä sitten strategiana oli lähteä suht maltillisella vauhdilla liikenteeseen. Keli oli aika hidas, sillä pitkällä pääsuoralla oli vastaista tuulta. Eka kierros meni muutaman kuskin letkassa ajellen, mutta toisella tein sit töitä kärjessä. Fiilis oli ettei ihan kaikkea saanut irti ja sen kello sekä sykkeetkin todistavat.
Vaihdossa Esko meni ohitseni ja painelin perään, mutta ei ollut mitään saumaa pysyä tuntumassa erityisesti alamäessä. Jäin sitten juoksemaan omalla mukavuusalueellani, sillä edessä ei ollut saalistettavia selkiä eikä kyllä ihan takaakaan ollut ketään tulossa. Jotain edistystä havaittavissa, sillä juoksu oli kuitenkin reilun minuutin nopeampi kuin ekassa rykäsyssä. Tässä vielä lopputulokset.

Edustusasu näytti hienolta, mutta tuntui käytössä hieman tukalalta. Pyörä meni vielä OK, mutta juostessa olisi tehnyt mieli aukoa vetskaria rintakehästä. Ja sitähän ei ole. Paitsi selässä ja sitä en saa itse edes auki taikka kiinni. Puvussa ei ole myös taskujakaan geeleille ja roskille.
Käytäntö näyttää miten pahasti pyöräilyssä tulee hiertymiä. Mielelläni olisin ajanut edes pari pidempää lenkkiä, mutta nyt siihen ei ole mahdollisuuksia.



Tämä viikko alkoi parin kolleegan kanssa Mäkelänrinteen altaassa satasen vetoja kiskoen. Hapokasta oli, mutta altaassa uinti tuntui mukavalta pitkän tauon jälkeen.
Loppuviikko noudattaa kevyttä kaavaa, muutamia lyhyempiä vetoja (=uinnilla & juoksulla maustettua työmatkatempoilua) ja sitten pienimuotoiset energiatankkaukset.

Kisatavoitteena on kokemuksien kerääminen pidemmältä matkalta. Viimeaikojen treenit on menneet ihan OK, mutta täytyy pitää mielessä että juhannuksen jälkeen määristä on tippunut noin 40% ja pitkiä pyörälenkkejä en ole ajanut yhtään. Toisaalta taas intensiteettiä on ollut mukana aikaisempaa enemmän.
Aikatavoitteeksi voisi laittaa suurinpiirtein:
Uinti (4000m) 1:20
Pyörä (120km) 3:45
Juoksu (30km) 2:40
Total 7:45 .... ja vielä vaihdotkin johonkin väliin. Sunnuntaina nähdään totuus....
(tuloksia saatavilla kenties jopa reaaliajassa team226.net)


1 kommentti:

Pia [Kaukomara] kirjoitti...

Tsemii tsemii huomiselle! Harmi, kun ei päästä kannustamaan paikan päälle.