22.8.2011

EM raportti

Triathlonkausi 2011 sai arvoisensa päätöksen sunnuntaina Tampereella pitkän matkan EM-kisoissa (Uinti 4000m/Pyörä 120km/Juoksu 30km)
Kilpailun järjestelyt vaikuttivat vähintäänkin mielenkiintoisilta. Osa fillarireitistä ajettiin lontoolaisittain vasemmanpuoleista liikennettä ja reitteihin, aikatauluihin ja ilmeisesti myös moneen muuhunkin asiaan oli tullut muutoksia kalkkiviivoilla kun ITUn dirikka Helmut oli saapunut torstaina kisamaastoihin ja laittanut pakan sekaisin.
Ennakko-odotuksista huolimatta käytännössä kaikki toimi ainakin minun silmiini todella hienosti. Reitit pelasi, merkinnät hienot ja huollot toimivat mahtavasti!  Lisäksi myös yleisöä oli reiteillä todella mukavasti, erityisesti juoksussa. Kiitoksia kaikille tutuille ja tuntemattomillekin kovasta kannustuksesta!

No sitten itse kilpailuun:
Uinnin startissa oli pientä säätöä. Kävin vähän kastautumassa, jonka jälkeen selvisi että chippiäkin joutuu aktivoimaan ennen paukkua. NOh, ehdin siitä kuitenkin hyvin hyppäämään uudestaan järveen ennen lähtöä.
Aloitin taas tuttuun tapaan ulkoreunalta, vieressä odotti Tom lähtöä.
Startti kaikessa rauhassa, ekan kääntöpoijun kohdalla pieniä kolinoita.Uinti oli alusta lähtien todella hyvän tuntuista, ainoastaan suunnistuksessa oli pientä haastetta. Lasit huurussa ja piiiiitkän suoran päästä kääntöpoijua ei näkynyt. Uimarijoukkoa seuraillen kuitenkin pysyin hyvästi suunnassa. Viimeiselle pääsuoralle kääntymisen jälkeen sain kunnon hittiä takaraivoon ja päätin huuhtaista samalla lasitkin. Johan maailma kirkastui ja reitti oli taas paremmin selvillä vaikkakin suunnistaminen ristiaallokossa ja vasta-aurinkoon oli haastavaa. Uintiaika 1:10. Todella hyvä!! (todnäk kuitenkin vähän lyhyt reitti?)

Ekassa vaihdossa paloi sit aikaa. Helmutin tulkinnan mukaan kompressioasusteita ei saanut pitää uinnissa märkäpuvun alla, joten tiukkojen säärystimien pukemiseen paloi aikaa huolella. Mulla on pohkeet olleet sen verran herkän tuntuisena viimeaikoina, joten ilmankaan en uskaltanut startata.
Pyöräreitti oli suht vauhdikasta jokusella tiukalla mutkalla maustettuna. Tarkoitus oli vetää eka kierros maltilla, mutta jälkikäteen datoja tarkastellessa vedin alun aivan liian kovaa ja se taisi syödä tehokkaasti suoritusta loppupäästä. Viimeinen kierros oli melko vaikean tuntuista vääntämistä, tuuli oli voimistunut ja satulakin hiersi persusta epämiellyttävästi. Aika 3:32 sis. eka hidas vaihto ~5min?

Juoksu olikin sitten selviytymismoodilla heti alusta saakka. Lähdin hivenen liian kovaa 4:35min/km vauhdilla liikkeelle, vaikka meno tuntuikin ihan matelemiselta. Vauhti vakiintui sitten nopeasti tavoitteena olleeseen 5min/km lukemiin. Ekan kierroksen jälkeen koutsi huusi mun olevan ihan kalpeana, liekö nestehukkaa? Olo ainakin oli melko voimattoman tuntuinen. Aloin sit juomaan enemmän ja otin myös järjestäjiltä ylimääräistä geeliä. Viimeinen kierros oli sitten melko raskasta raahustamista vauhdin hiipuessa 5:25min/km lukemiin ja sain kyntää todella syvällä. Huoltopisteillä piti ottaa pari ylimääräistä kävelyaskeltakin. Loppumatka tuntui itseasiassa huomattavasti pahemmalta kuin viime vuonna täydella matkalla!
Maaliin kuitenkin 2:38 juoksun päätteeksi ja nimi EM-kilpailuiden tuloslistaan!

Uinti: 1:10:35
Pyörä: 3:32:32
Juoksu 2:38:45
Total: 7:23:30 sijoitus 17. M40-44 sarjassa

Lopputulokset


Summasummarum: Ajallisesti ihan OK kisa, mutta paremmalla vauhdinjaolla olisin todnäk päässyt vastaavaan tai parempaankin tulokseen huomattavasti miellyttävämmin. Pyörän lopussa & juoksun ekalla kierroksella join liian vähän? Erityisen tärkeätä oli kuitenkin saada lisää kokemuksia pidemmältä matkalta tulevien vuosien koitoksia varten.

Ps. Trikausihan jatkuu vielä ainakin ensi sunnuntaina stadissa City Triathlonin merkeissä. Meikälaisen voi bongata järjestelytehtävistä aamupäivän aikana.

1 kommentti:

Hartsa kirjoitti...

Onnittelut hienosta suorituksesta!