22.2.2015

Varustekokemuksia Part 2: Garmin FR920XT


Viime syksynä Garminilta tuli ulos monen triathleetin jo pitkään odottama päivitys FR910XT mittariin. Innovatiivisesti nimetty FR920XT. Reilun kuukauden jonotuksen jälkeen sain mittarin käyttööni jouluksi.

Muotoilu

Mittari on kokenut pienen laihdutuskuurin parin vuoden aikana. Painoa on hävinnyt toistakymmentä grammaa, joka tuntuu jo kädessä. Ranteeseen istuvuus on myös parantunut, tähän on varmaan vaikuttanut remmin ollessa nyt saranoitu molemmista päistä kiinni mittariin ja onhan laite nyt muutenkin ulkomitoiltaan slimmimpi kuin FR910XT. Ulkokuori on yhä muovinen kuten edeltäjässäkin.
Start ja Lap nappulat on nyt sijoitettu enemmän mittarin etureunalle ja ne ovat aavistuksen matalammat. Tämä toivottavasti vähentää vahinko stoppailuja märkäpukua riisuessa jne.
Erityisen hienoksi ulkonäöltään mittaria on vaikea sanoa, mutta kokonsa puolesta se alkaa olla jo semmoinen, että sitä pystyy käyttämään normi kellonakin. IMO Suunto Ambit on hienompi, mutta huomattavasti bulkimman kokoinen ranteessa.

Käytettävyys 

Käyttöliittymä on kokenut päivityksen FR910XT jälkeen. Näppäimiä on nyt yksi vähemmän ja sen myötä käyttölogiikka on hieman uudistunut. Vanhan Enter nappulan toimintoja hoitaa nyt Start/Stop nappula. Valikot ovat vähän uudistuneet, mutta pienen alustavan harhailun jälkeen kaikki tarvittava löytyy selkeästi.
Minua ehkä eniten ilahduttava parannus on huikean nopea satelliittien haku. Aikaisemmin olen joutunut seisoskelemaan jopa minuutteja käsi suorana pihalla satellittien lukitusta odotellen, kun taas 920xt on tyypillisesti muutamissa sekunneissa toimintavalmiudessa. Erityisesti työmatkatempoilijana olen tästä riemuissani.

Näyttö

Näytössä on tällä kertaa myös värit mukana. Tämä ei kuitenkaan aiheuta mitään valtavia tunnekuohuja ainakaan positiiviseen suuntaan, sillä värit ovat hyvin valjuja eikä niistä mielestäni ole suurta lisäarvoa. Ehkä mieluummin mustavalkoinen, mikäli mittariin saisi sitä kautta lisää toiminta-aikaa. Fyysisesti näyttö on hieman edeltäjäänsä pienempi, mutta pikseleiden määrä on lisääntynyt 205x148px vs. 160x100px. Taustavalo on kirkas ja numerot näkyvät hienosti pimeässä, sekä veden alla.
Näytössä olevia kenttiä (max 4kpl kerrallaan) pystyy luonnollisesti muokkaamaan mielinmäärin jokaiseen lajiin sopiviksi. Fontti on iso ja hyvin luettavissa (Huom! Kuuleeko Suunnon tuotekehitys?)

(Uusia) ominaisuuksia

Aktiivisuusmittari. Tuskinpa kovin himoittu ominaisuus aktiiviliikkujalle, mutta ihan nice to know infoa paljonko tulee käveltyä normipäivän aikana. Nukkuessa en ole mittaria käyttänyt.

VO2Max ja muut laskurit. Mittari "osaa" nyt arpoa VO2Max arvon treenien perusteella. Käytännössä järkevän tuloksen saamiseksi mittariin täytyy kerätä riittävästi dataa ja ilmeisesti ihan kunnon kisavauhtisia luukutuksiakin. Mulla laskuri näyttää tällä hetkellä 12 pinnaa liian matalia arvoja vs. labramittaus.
Treenihistorian perusteella mittari ennustaa myös kisatuloksia 5km juoksusta maratoniin saakka. Nämä vaikuttavat omalta kohdaltani hieman turhan optimistisilta erityisesti maratonin osalta, mutta ei nyt kuitenkaan kovin pahasti pielessä olevilta. Ehkäpä loppuvuodesta ollaan viisaampia ennustusten osuvuudesta? Palautumislaskuri kai oppii myös käyttäjän tavoille. Melkoisen suuria lukemia se näyttää välillä esim. yhden 1h15min hiihtolenkin (joka ei edes ollut erityisen tiukka) jälkeen näytti palautumisajaksi muistaakseni jotain 60h.

Connect IQ ominaisuuden avulla mittariin pystyy nyt lataamaan appseja samaantapaan kuin Suunnon Ambittiin jo jokunen aika sitten. Itse olen kokeillut ladata vain uuden kellotaulun, mutta varmasti jotain hyödyllisempiäkin datakenttään laitettavia appseja on tulossa.

Mittari on nyt liitettävissä Bluetooth Smartilla kiinni puhelimeen ja sitä kautta voidaan saada hälytykset puheluista, tekstareista, sähköposteista jne. Itse en ole vielä pystynyt testaamaan toimintoa, koska käytössäni on wanha IPhone4, joka ei tue BTSmarttia.
Yhtenä puutteena mittarissa on kuitenkin se, että BTSmart tuki ei ulotu muihin oheislaitteisiin kuten erilaisiin antureihin (power jne.).

Garmin Express

Tämä nyt ei koske pelkästään FR920xt mittaria, vaan kaikkia muitakin Garminin tuotteita. Datojen langattomaan (ja langalliseenkin) siirtoon mittari käyttää Garmin Express ohjelmistoa. Tämä ohjelmisto on ihan täyttä kuraa. En voi ymmärtää miten näin heikosti toimivaa ohjelmistoa pystyy laittamaan loppukäyttäjille saakka. Välillä datojen siirto toimii ja välillä ei. Mitään erityistä järkeä toimimattomuuteen en ole keksinyt. Keskimäärin normi pyörät ja juoksut ovat siirtyneet OK, mutta custom profiilina tehty hiihto taas ei siirry koskaan automaagisesti.
Garmin Connectia en käytä ollenkaan datojen analysointiin, vaan kaikki datat menevät (automaattisesti hopefully) SportTracksiin, sekä Stravaan.

Yhteenveto

Jos olet hakemassa mittaria triathloniin on FR920xt tällä hetkellä ylivoimaisesti paras markkinoilta löytyvä paketti. Kaikki ominaisuudet löytyvät mittarista jo nyt heti, eikä niitä tarvitse odotella saapuviksi hamassa tulevaisuudessa vs. Polar V800. Mikäli ranteesta löytyy jo FR910XT ei ole kuitenkaan ehdotonta syytä vaihtaa uuteen, ellei satelliittidatan prelataus ole semmoinen. Mittarissa on kuitenkin kaikenlaista pientä uutta, joten päivitys uuteen malliin tuskin kuitenkaan kaduttaa.

Linkkejä: Vertailu FR910XT vs. Suunto Ambit 2S
DCRainmakerin yyberkattava FR 920XT review

1 kommentti:

Kauramoottori kirjoitti...

Vaikuttaa kyllä hienolta laitteelta tuo 920xt. Omiin vaatimuksiin 910 on tuntunut jo lähes täydelliseltä laitteelta, niin mitään akuuttia päivitystarvetta ei ole. Ainoastaan tuo hidas satelliittien paikannus on haitannut.

Jos tässä taloudellinen tilanne paranee, niin sitten ehkä mittari menee vaihtoon.