30.12.2012

Mennyttä ja tulevaa

Kaudesta 2012 jäi kilpailujen suhteen aika väljähtynyt maku suuhun. Olikohan Kuopio Triathlon ainoa suht tasapainoisesti mennyt kisa? Alkukesän loukkaantuminen ja olosuhteiden aliarviointi kostautuivat pääkisassa Rothissa, mutta runsaasti kokemusta karttui taas pankkiin. Yksi tärkeä oppi oli myös riittävän kisatuntuman kerääminen ennen pääkisaa. Nyt kalenteri oli aika ohkainen ja jäi vähän fiilis että olisin kaivannut vielä muutaman kovan kisan alle. Tämä ainakin tulee korjautumaan ensi kaudella....

Treenit

2012 treenimäärät pysyivät melkolailla samoissa lukemissa kuin parina edellisenä kautena ja ohjelmakin oli hyvin samantyyppinen. 2013 tuo muutamia pieniä uudistuksia tullessaan. Hoitovapaa on aihettanut sen että en pysty enää uimaan arkiaamuisin ja uintimäärät tulevat väkisinkin hieman tippumaan. Myös punttitreeni on muuttunut sillä en pääse niin hyvin enää käymään salilla, enkä halua"tuhlata" vapaita iltoja siihen. Veivailenkin nyt kahvakuulaa tytön päikkäreiden aikaan pari krt viikossa, saas nähdä miten tulee toimimaan.
Pyöräilyvalmennuksessa on uusia tuulia, sillä aloitin marraskuussa yhteistyön FlammeRougen kanssa. Tarkoitus olisi vetää ohjelmalla koko tuleva kausi, mikäli hommat näyttäisi onnistuvan. Nyt vaikuttaa ainakin hyvältä ja kovasti on saanut jo kärsiä pyörän kanssa kellarissa ;-)
Juoksussa on tavoitteena päästä loukkaantumisten jälkeen uuteen nousuun. Malttia mukaan ja toivottavasti nyt tulisi ehjä kausi pitkästä aikaa. Lokakuun jälkeen en ole käynyt kertaakaan lenkillä, täytyis varmaan kohta taas uskaltaa kaivaa kengät kaapista.

Kisakalenteri 2013

Ensi kautta pohtiessani olin alkuun hyvin matalan profiilin kesän + Ironman Kalmarin kannalla. Syynä lähinnä se etten tiennyt miten pystyn hoitovapaalla ollessani treenaamaan kunnolla, on se tosin vieläkin hieman mysteeri. Nyt kun tapahtumien päivämäärät alkavat varmistua täyttyy kalenteri kuitenkin uhkaavasti! Viimeisimpänä lisäyksenä on Berliinin uusi puolikkaan kisa, josta reittikarttoja julkaistaan vasta tammikuussa.

8.6 Rajamäki (1/4?)
16.6 Ironman70.3 Berlin
29.6 Kisko Triathlon 1/4
20.7 Finntriathlon
17.8 Ironman Kalmar

1 kommentti:

Arja L. [triathlonvaimo] kirjoitti...

Kun keksit, että miten hoitovapaalla treenataan, niin kerrothan! :D