5.7.2012

Challenge Roth - long distance euro champs

Viime kesänä uskoin että olisi ollut ainutkertainen tilaisuus päästä triathlonissa maajoukkuehommiin  Tampereen pitkän matkan EM-kisoissa, mutta niin sitä vaan ollaan ensi viikonloppuna taas viivalla samoissa merkeissä Saksan Rothissa.
Sopuisasti samana päivänä on Saksassa kahdet euroopanmestaruuskisat ironman matkalla. WTC (Ironman korporaatio) pitää omansa Frankfurtissa, kun taas euroopan lajiliitto omansa Rothissa. Kyseessä onkin siis aivan superviikonloppu, koska kymmenittäin suomalaisia on viivalla näissä kisoissa! Kisastudioissa riittääkin nyt spekuloitavaa koko rahalla!

Kamppeet on nyt pakattu ja viety lentokentälle, josta starttaamme aamulennolla koko perheen voimin kohti Muncheniä. Sieltä sitten auto alle ja pelipaikoille Rothiin. Majoitus meillä on Abenbergissa aivan Rothin naapurissa ja paikanpäältä kiirineiden tietojen mukaan kauniilla ja rauhallisella paikalla!

Challenge Rothin reitti on tunnetusti maailman nopeimpia. Uinti kanaalissa, kompaktit vaihtoalueet, nopea vaikkakin ihan kunnon mäkiä sisältävä pyöräily ja juoksu pääasiassa hiekkapintaista tasaista reittiä. Ja kisahan on kuuluista raivokkaasta kannustus!!! Viime vuonna siellä tehtiin ironmanmatkan ME-ajat sekä miesten että naistensarjassakin. Suomeenkin on tullut voittoja 90-luvulla Pauli Kiurun tuomana, lieko vielä nykyinenkin SE tältä reitiltä? Silloin kisa oli vielä nimeltään Ironman Europe.


Oma tavoite on tottakai lähteä parantamaan toissakesän suoritusta Challenge KöpiksessäLähtökohdat kisaan eivät ole kuitenkaan ihan parhaat mahdolliset kesäkuussa olleiden jalkavaivojen takia. Onneksi  paikat ovat nyt 100% kunnossa, mutta kolmen viikon juoksutauko ei ole ihan parasta valmistautumista näin pitkään kisaan.Uinti lienee aika samalla tasolla kuin viimeksikin, eli jotain karvan alle 1:10 aika hakusessa. Pyöräily on vähän kehittynyt, mutta tavoittelen varmanpäälle jotain n. 32km/h keskaria. Juoksu sitten mitä kykenee, jollakin 5:20 vauhdilla on tarkoitus lähteä liikenteeseen. Vaihdoista vois myös joku 5min lähteä pois, sillä en ala nyt vaihtamaan varustusta erikseen jokaista lajia varten.
Ravintopolitiikka menee pitkälti vanhan kaavan mukaisesti geeleillä ja urheilujuomalla, mutta huolehdin nyt että saan varmasti pyöräilyn loppupuolella riittävästi energiaa myös huoltopaikoilta täydennetyillä eväksillä.

Kisan kulkua pystyy  seuraamaan Challengen sivuilta.







2 kommenttia:

Mikko S kirjoitti...

Tsemppiä kisaan!

Kauramoottori kirjoitti...

Melkonen superviikonloppu kyllä tulossa.
Tsemppiä kisaan ja oman ennätyksen murskaamiseen!