20.8.2010

Köpiksen jälkilöylyt

Palautuminen kisasta on ollut yllättävän nopeaa. Kisan jälkeinen yö oli melko hankala, höyryt päällä, kofeiiniyliannostus ja lihakset hellänä, joten hyvää nukkumisasentoa ei olein löytynyt ja unet jäi melkoisen vähälle. Ma aamuna kankeaa köpöttelyä ja hyvät hotelliaamiaiset, jatkoa sille heti lentokoneessa paluumatkalla kotia.
Tiistaina kävin päivällä hieronnassa, joka tuntuikin erittäin hyvältä. Jalatkin oli jo siinä kunnossa että rappusiakin pääsi jo puolijuoksulla alaspäin. Ti-To olin vielä melkoisen väsynyt ja nälkäinen koko päivän, ei oikein suoriutunut mitään tekemään.
Torstaina lihakset tuntuivat jo melko normaaleilta ja kävin iltapäivästä vajaan tunnin ajamassa cyclocrossarilla keskuspuistossa. Fiilis oli jännä, kuin käsijarru kokoajan päällä ja sykkeet eivät nousseet ollenkaan n. 110 tasolta ylöspäin. Ehkä tässä ei ole sittenkään ihan vielä täysin palautunut ;-)

Kilpailu oli kyllä hyvin järjestelty huolimatta lauantain valtaisasta myrskystä. Homma toimi joka paikassa sutjakkaasti, eikä Ironman sarjan kisoista tuttua ultimaalista byrokratiaa ja jonotusta ollut missään vaiheessa.

Slowtwitchissä on hieno kuvasarja kilpailusta.

Juoksureitti oli minusta hyvä, sopivan monipuolinen ja kannustusta reitin varrella oli todella hienosti.
Pyöräreitin profiili ei ollut oikein sopiva minun vahvuuksilleni. Reitti oli jopa Joroiseenkin verrattuna todella tasainen muutamia mäkiä lukuunottamatta. Koko ajan piti vaan painaa eteenpäin ja rullailemaan ei oikein päässyt missään vaiheessa. Joroisella saa edes muutamista mäistä pitkäksi aikaa hyvät vauhdit päälle, täällä vain painettiin sillä vähän päälle 30 vauhdilla.
Seuraavilla kerroilla kisaan kyllä vähän mäkisemmässä maastossa keski-euroopan suunnalla.. ja Challenge Roth onkin jo ensimmäiseksi buukattuna.

Kisan ranking on aika mielenkiintoinen. M35-39, 274 kilpailijaa
Uinti 115.
Pyörä 189.
Juoksu 92.
Total 122.
Melkoisen hämmentävää, että uinti on sijoituksellisesti huomattavasti kovempi kuin pyöräily. Ruuhkaisissa uinnnissa olen perinteisesti hävinnyt paljon puhtaaseen allasuintiin verrattuna. Tänä vuonna kuitenkin olen pystynyt uimaan vähän rennommin, enkä ole enää ihan pienistä kolinoista hätääntynyt.
Pyörässä on yhä selkeästi paljon tehtävää. Coach Terämaa arvioi että pitkälti kysymys on yhä peruskestävyyden puutteesta, sillä lyhyemmillä matkoilla pystyn kuitenkin tuuttaamaan huomattavasti kovempaa. Sijoituksellisesti myös mahd. mäkinen reitti sopisi minulle parhaiten.
Juoksu on tällä hetkellä hyvässä formissa, vaikkakin olen pystynyt tämän vuoden puolella ennen kilpailua juoksemaan vain n. 350km ! Erityisesti pyörä-juoksu vaihto on sujunut kisoissa hyvin ja askel on myös ollut hyvän tuntuinen. Toivomuksissa olisi loukkaantumisvapaa kausi, jolloin saisin myös juoksuunkin lisää varmuutta.

Nyt about kuukauden lomaa triathlonista ja syyskuun lopulla on vielä ohjelmassa fiilistellen Pääkaupunkijuoksun puolimaraton. Sitten punomaan juonia ensi kautta varten...

3 kommenttia:

perttu kirjoitti...

Sulla kyllä juoksu onnistuu tasaisen varmasti treenasit tai et, joten aika maltilla kannattaa lisätä juoksua ettei turhaan tule vaivoja. Pyörällä on ehdottomasti eniten parannettavaa joten sitä vaan hinkkaamaan. Kyllä sulla peruskestävyyttä on kun jaksat tuollaisen kisan mennä loppuun asti noin tasavauhdilla. Ehdottomasti eniten sua (kuten muakin) hidastaa lihaskestävyyden puute pyöräilyssä eli ts. pitää vielä treenata pyörittämään isompaakin välitystä ilman että tehot menee ihan punaiselle. Lyhyt matka voidaan runtata kovaa hapoilla mutta tuollaisessa pitkässä suorituksessa joutuu menemään pikkuvälitystä spinnaillen. Tarpeellista treeniä on toisinaan isolla välityksellä pyörittäminen ja kestovoimatreenit.

Anonyymi kirjoitti...

Ei sinun varmaan kannata tehdä tuon perusteella radikaaleja muutoksia harjoitusohjelmaan, koska puolikas kulkee jo hyvin mallikkaasti & vauhtikestävyys kehittyy ajan myötä. En esim. tunne kuin yhden joka ensiyrittämällä mennyt alle 10h, vaikka potentiaalin puolesta lista olisi paljon pidempi.

Jos seuraavallakin kerralla sama, niin sitten voi pohtia syvällisemmin syitä. Yleisesti täydellä matkallahan merkitsevä asia on oma vauhti alemmalla kynnyssykkeellä ja sitä ensijaisesti treenataan ja kehitetään kovalla määrällä treeniä ko syketasolla.

TimoK

Puolimatkassa kirjoitti...

Hienoja kommentteja Perttu ja TimoK.

Tosiaan Jupiksella on peruskestävyyttä ja on uskomatonta kuinka hänen juoksu toimii noin hyvi, vaikka kilometrejä ei taida olla takana moniakaan (juosten). Lisäksi Jupiksen pyöräkunto on kehittynyt viimeisen vuoden aikana roimasti.

Lihastreenin lisääminen on monipuolinen kysymys. Juoksun puolella lihastreenillä ei ole osoitettu olevan merkitystä tulosten parantumisen kannalta. Kuntoutukseen ja luokkaantumisten estämiseen sillä taisi olla vaikutuksia. Pyöräilyn on tietysti eri asia kuin juoksu... hmm tämähän alkoi kiinnostaa. Kirjoittelen tästä kyllä blogissa pian.. :D