19.7.2009

Finntriathlon Joroinen

Lauantaina tuli sitten vedettyä kauden pääkisa Joroisella, tällä kertaa hienon aurinkoisessa ja helteisessä kelissä.

Uinnin päätin ottaa rauhallisesti, parissa edellisessä kilpailussa esiintyneiden ongelmien vuoksi. Tavoiteaikana oli 34 minuuttia. Uinti onnistuikin ihan OK perinteisesti ruuhkia ulkolaidalla vältellen, meno oli ehkä kuitenkin hieman turhankin rauhallista vaikka pääsinkin rantautumaan aikataulussa. Olinkin sitten tyytyväisenä kun pääsin mieluisampien lajien pariin.
Vaihtopaikalla jotkut noviisit oli jääneet riisuuntumaan narikkaan pussien luokse, mutta oma pussi löytyi onneksi hienosti ryysiksen seasta.

Eka vaihto ihan OK, kompressiosukat jalkaan, kamapussi hiaceen ja menoksi.
Pyörällä oli tarkoitus ensin tasata sykettä ja kiihdyttää sitten hiljakseen. Noh, eipä sitä malttanut paljoa passailla ja vedin oikeastaan ohituskaistalla ekat pari kymmentä kilsaa. Syke oli turhan korkealla ja piti kovasti yrittää käskyttää ottaa nestettä. Aurinko paistoi ja vastatuulta tuntui olevan joka suuntaan mentäessä.
Varkauden päässä jonkun ylämäen alla tippui sitten ketjut pienemmälle limpulle vaihtessani, siinä varmaan tuhraantui joku ~puoli minuuttia. Toinen pyöräkierros oli sitten vaikeamman tuntuinen, housut alkoivat hiertämään pahasti ja en oikein pystynyt ajamaan normaalissa asennossa pitkiä pätkiä. Viimeisellä kierroksella sitten tyydyin ajamaan muutaman tutun kaverin kanssa letkassa kohti vaihtoa.

Juoksu lähti varsin asiallisesti liikenteeseen. Askel tuntui yllättävän kevyeltä ja vauhti oli hyvää kolmannen kierroksen loppuvaiheille saakka. Sen jälkeen alkoi matka painaa. Lieneekö vähäisillä juoksukilometreillä ollut osuutta asiaan? Myös jalkapohjat tuntuivat olevan ihan liekeissä. Totesin kuitenkin että onneksi pääsen tavoiteaikaani ellen vaan sippaa ihan totaalisesti.
Lopussa onneksi pystyi vähän kiristämään, joten marginaalia viiteen tuntiin jäi reippaasti.

Uinti: 33:55
Pyörä: 2:39:21 (pyörä sis. vaihdot: 2:44:05)
Juoksu: 1:39:28
Total: 4:57:27 (sijoitus 17/145)

FinnTriathlonin tulokset

1 kommentti:

Puolimatkassa kirjoitti...

JEEEEEEEEEEEe!!!!

Meni alle viiden tunnin! Pitää alkaa reenaa, ettet mene ohi ;]