Tänään järjestettiin HelTriCupin 2. osakilpailu maastoduathlon Paloheinässä erittäin raskaalla reitillä, juoksu 3,6km->maastopyöräily 9km->juoksu 3,6km. Alunperin en ollut osallistumassa, mutta kisan siirryttyä kelien takia viikolla eteenpäin ja kisa-aattona virinneen innostuksen takia olin sitten kuitenkin viivalla mukana.
Aloitin juoksun melko varovasti, sillä halusin säästää voimia helvetilliselle pyöräreitille. Viikon treenit ilmeisesti painoivat jonkinverran jaloissa, sillä juoksu oli hivenen tahmean tuntuista. Eka vaihto oli jotenkin hidas, koomailin kenkien ja hanskojen kanssa, mutta pääsin sentään liikenteeseen.
Pyöräreitti alkoi heti kipuamisella Paloheinän 'vuorelle', siitä sitten jatkettiin upottavaa pururataa kierros. Reitillä oli muutama puinen ylikulkusilta, jotka olivat tihkusateen jälijiltä aika liukkaan tuntuisia, päätinkin taluttaa ne suosiolla ylös. Kaikki muut mäet sitten sinnittelin pyörittelemällä ylös. Meno tuntui aika pahalta, mutta mielestäni kulki ihan mukavasti ja sainkin muutaman kisailijan ajettua kiinni.
Toinen vaihto oli parempi ja pääsin Ahdin hyvässä peesissä juoksemaan, resursseja ei vaan sitten oikein riittänyt nousta enää rinnalle ja ohi, tultiinkiin maaliin sitten peräkanaa. Loppuaika oli 1:06:25 ja sykkeet AVG 179, max 195. Maisalan Tuomas oli ykkönen ja olikohan aika jotain 57min paikkeilla. Nyt on aika euforinen olo päällä, on tää kyllä aika mahtava laji!
Cuppi jatkuu viikonpäästä Pirkkolassa 6km juoksulla.
When Did “Bike for Show, Run for Dough” Stop Being True?
4 tuntia sitten
5 kommenttia:
Moi!
Hienosti näköjään sait kierroksia koneesta irti tänään. Tehoja on ollut käytössä. Pyöräreitin nyt piti olla mukavasti haastava kun juoksu oli flattireitillä. Ikävää, että keli verotti osallistujamäärää tänään. Kovat tyypit sitten radalla nähtiinkin. Katsojatkin olisivat toivoneet mukavampaa keliä :) Meinasi kahvi jäähtyä liian nopeasti.
t. Tuikku
Hyvä että tuli lähdettyä kisaan mukaan. Tehoviikko olikin meneillään, joten kisa kävi hyvin agendaan!
Sporttiin keli oli tosi hyvä, mitä nyt lasit meinasi pyöräillessä vähän huurtua. Katsojille oli varmaan ankarampaa!
Hei!
Hieno meininki ja hyvä suoritus! Ja vielä hienompaa, että jupiskin on meiningissä mukana, vaikka alkuvuosi näytti kovin hiljaiselta ja sairastelu voittoiselta!
Mitkäs on fiilikset Kesän 1/2 trialthonia ajatellen? Sveitsin reitti on varmasti kova ja itseäni ainakin kovasti jännittäisi... kun jännittää tuo Joroisenkin kisa ihan kauheasti!
Voisi yrittää joku päivä käydä yhdessä ajelemassa, vai kui?
Kyllähän tässä ny pitää yrittää rykiä kun kisat lähestyy pelottavaa vauhtia :-O
Vois alkaa jotain viikkolenkkejä kohtapuoleen kehittelemään. Kuusiksen kympin tempo pitäis ainakin käydä taas pikapuoliin ajamassa niin sais vähän tietoa missä mennään.
Onnittelut hienosta kisasta sullahan on meno jo herkkää, ihan turha siis jännittää kesän kisoja! Oli kyllä niin kylymä että jätin kisan seuraamisen väliin ja menin raveihin eka kerran 12 vuoteen...
Lähetä kommentti