Rivien välistä on varmaankin tullut ilmi, että olen jo tehnyt suunnitelmia ensi kautta varten. Pelin avauksena ilmottauduin Sveitsin Ironman70.3 kilpailuun, joka järjestetään 1.6 Rapperswil-Jonassa. Syy tästä voidaan vierittää Pertun niskoille, joka onnistui houkuttelemaan minut reissuun mukaan :-)
Totta puhuen olin jo aikaisemmin suunnitellut tekeväni puolenmatkan debyyttini ensi kesänä ja todennäköisesti Suomen rajojen ulkopuolella. Tiedot kesän kotimaankisoista vahvistivat vielä tilannetta; alustavasti Joroisten puolimatkan kisat ja Kuopion perusmatka ovat peräkkäisinä viikonloppuina. Kuopio on minulle toinen 'kotikenttä', joten Joroinen jää luultavammin väliin varsinkin kun puolikkaasta ei varmaan vajaassa viikossa palaudu kisakuntoon. Toivotaan että Kuopiossa turistiluokka kisaa myös perusmatkaa, eikä sprinttiä.
Näiden kisojen lisäksi kalenteriin mahtuu todennäköisesti Kiskossa heinäkuun alussa järjestettävät? perusmatkan kisat ja elokuulle ehkä Paiden puolimatka tai perusmatkan kisat jossakin. Seuran Rykäsyt ja muut vedot toimivat toki viime kesän tyyliin kisoihin valmistavina kovempina treeneinä.
Treenin puolesta jatkan yhä vapaamuotoisempaa treenausta, keskittyen voimaominaisuuksien kehittämiseen ja toivottavasti ennaltaehkäisemään vaivoja. Lajeina tulee olemaan keleistä riippuen kuntopiiriä, juoksua, luistelua, hiihtoa, trainerilla pyörittelyä, maastopyöräilyä ja tietysti uintia hieman säännöllisemmin 2-3krt/vko. Keväämmällä vois alkaa sitten taas vähän koordinoidummin veivaamaan.
9.12.2007
Kausi 2008
Lähettänyt
Jupis
klo
11.00
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
No eipä vieritellä sitä raskasta syytä vaan suunnataan energia vaikkapa treeneihin, niin kesällä vielä kiität jotakuta! ;) Vähän harmi kyllä että toiset kisat on heti puolimatkaa seuraavana viikonloppuna. Mutta ymmärtäähän sen kun nytkin katsoo ulos miten vaikea noita kisoja on ajoittaa...
hehee, tsoukki tsoukki! Joo, kyllähän tässä pitäis alkaa reenailee kunnolla. Tulis ny edes talvi prkl.
Kiitos kesän kalenterin selvittelystä. Pitäisiköhän minunkin lähteä tuonne Sveitsiin. Nimittäin puolimatka on myös mielessäni ja Kuopion perusmatka olisi tiestysti huippu! Voisihan sitä kokeilla vetää Kuopion perusmatkan lämmittelynä puolimatkalle, ihan vain sillai kevyesti... niin vissiin!
Joo, Sveitsiin vaan mukaan! Kannattaa tosin tehdä päätös aika hätäiseen, sillä tänään näytti olevan enää 114 paikkaa vapaana (1600 mahtuu viivalle). Tän vuoden puolella osallistumismaksu oli myös vähän edullisempi.
Kisapaikalle näytti pääsevän aika kätevästi lentsikalla Zurichiin ja sieltä junalla/bussilla noin tunnin matka Rapperswiliin.
Ne Suomen kisat muuten menee siten että sillä puolimatkalla ensin lämmitellään Joroisissa ja seuraavana viikonloppuna sit rykästään Kuopiossa se perusmatka. Uuh.
Lähetä kommentti