24.5.2017

Ilmoja pidellyt

No johan on ollut kevät, lunta tullut melkeinpä enemmän kuin koko talvena. Onneksi sentään viimeisen reilun viikon aikana on taas päästy normaaliin kevätkeliin mukaan.
Viime blogailussa mentiin aika sairaissa tunnelmissa, onneksi siitäkin on selvitty ja treenit pääasiassa työmatkojen ympärillä ovat nyt pyörineet huhtikuun alusta lähtien. Kylmien kelien ja kiireisen elämäntilanteen takia maantiepyöräilykausi tuli avattua vasta vapun tietämissä, noin kuukauden tavanomaista vuotta myöhempään. Trainerikausikin alkoi tavallista (heh..puoli vuotta...) myöhempään, vasta huhtikuun lopulla kun lämpötilat antoivat myöten jyskyttää parvekkeella. Jotain positiivista sentään että tehotasot ovat olleet ihan OK lukemissa, pelkäsin huomattavasti pahempaa.

Kisakauden avaus olisi tarjolla jo tulevana viikonloppuna (Rykäsy Kuusiksella), mutta kämpän remontin loppurutistuksen ja muuton takia avaus siirtynee kesäkuun puolelle Tuusulanjärvi triathloniin. Treeniä on sen verran vaatimattomasti alla, että ns. vanhoilla pohjilla mennään. Katsotaan saanko jotain maagista heinäkuun alkuun mennessä aikaiseksi. Silloin olisi suunnitelmissa rykästä lempireiteilläni viikon sisään Kiskossa varttimatkalla ja Sääksessä puolikkaalla.


Ei kommentteja: